324961.jpg

327082.jpg

1kg Possun ulko tai sisäfileetä.

4rkl Öljyä

1tl suolaa

1tl hunajaa

1 sitruunanmehu

1/2 pnt tuoretta timjamia

4 valkosipulin kynttä.

murskaa valkosipuli ja yhdistä ne muiden aineiden kanssa.Laita liha marinadin sekaan ja pyörittele kunnolla seoksessa.Laita sitten liha marinadeineen jääkaappiin maustumaan 2-3 tunniksi.Kuivaa lihan pinta ja ota väri pannulla ja laita 175 asteiseen uuniin n.30-40minuutiksi.Anna hetki vetäytyä ja leikkaa annos paloiksi.Itse tulen tarjoilemaan tämän perunasoseen ja kerma kastikkeen kera.Mutta siitä tulee kuva myöhemmin.Niin ja kun puhdistaa fileen kalvoista,niitä on turha heittää pois..minä tein kalvoista kastike pohjan kerma kastikkeelle..Eli kalvot uunivuokaan ja mukaan vajaa puolikas porkkana ja yksi sipuli.Uuni 200 asteeseen ja kalvot paahtumaan.Sitten kun kalvot on hyvin ruskistunut.Vuokaan vettä ja sitten kattilaan kiehumaan.JOukkoon voi myös laittaa paahtumaan 1tl tomaatti pyrettä.JA kiehutus vaiheeseen 1dl punaviiniä.Itse tein seuraavasti kastikkeen.Käytin kalvoista keitetyn liemen jota oli n4dl,kiehautin lientä ja lisäsin hiukan sokeria n.2tl.Paahdoin viherpippurieita jota oli 1rkl paistinpannulla tilkassa öjyä.Lisäsin liemeen ja sauvasekoittimella porasin pippurit.Sen jälkeen lisäsin 4dl kermaa,3rkl sinappia ja 1kpl lihaliemikuution joukkoon.Kiehautin ja suurustin maizenalla.

327084.jpg